Mielen voima elämäntapamuutoksessa
- PTkisakallio
- Jan 15, 2019
- 1 min read
Muutos.net - Artikkelit
Onnistunut elämäntapamuutos koostuu muistakin tekijöistä, kuin pelkästään ravinnosta, liikunnasta ja riittävästä levosta. Edellä mainitut ovat tärkeitä osasia, mutta niiden saaminen osaksi arkea harvoin onnistuu jos mielemme haraa vastaan, ja joudumme pakottamaan itseämme tahdonvoiman avulla elämäntapamuutoksen toteutukseen.
Yksi Muutos-valmennuksen aikana eri kohdissa käyttämistämme työkaluista on nimeltään mielikuvaharjoittelu. Todella monet ammattiurheilijat hyödyntävät sitä omassa harjoittelussaan ja tutkimusten valossa mielikuvaharjoitusten hyöty on kiistaton. Monesti se sekoitetaan “unelmointiin” ja hieman epätieteellisiin hömppä-juttuihin. Käymme nyt läpi kuinka mielikuvaharjoittelua voi hyödyntää osana muita päivittäin tekemiämme hyvinvointia tukevia asioita.
Alkuun todettakoon kuitenkin vielä se, että syöminen on pohjimmiltaan tunnepohjaista meillä kaikilla. Sitä ole tarkoitus kokonaan muuttaa, on vaan syytä neutralisoida niitä asioita, jotka tuottavat sinulle ongelmia ruokaan liittyen ja löytää esimerkiksi parempia korvikkeita tylsyyden tai negatiivisten tuntemusten käsittelyyn.
On tärkeää, että mielesi ja alitajuntasi tukevat sinua matkallasi muutokseen. Kuten ehkä tiedät, me teemme päivittäin todella paljon päätöksiä automaattisesti, ja usein tiedostamattamme. Saatamme esimerkiksi huomaamattamme käyttää hissiä tai liukuportaita, vaikka portaita pitkin saisimme hyvän lisän arkiliikuntaan. Sama pätee vaikka lisukesalaatin valintaan ranskalaisten sijaan jos käymme hampurilaisravintolassa.
Kun mielemme tukee meitä muutoksessa, teemme automaattisesti niitä parempia valintoja arjessamme.
Lue lisää https://muutos.net/mielen-voima-elamantapamuutoksessa/



Comments